Tervetuloa
kuvasivuilleni!
 
Filmirulla-galleria
lähti nimenä alun perin vitsinä liikkeelle, mutta kun tuli into
perustaa oma sivusto, mikä sopikaan
paremmin nimeksi! Filmirulla kertoo juuri sen, mistä liikkeelle on
lähdetty ja mistä tässä on kyse.
Ensimmäiset sivut revittiin kokoon vuonna 2006. Jo heinäkuussa 2007
sivut muuttivat
ja ulkoasu vaihtui. Jälleen oli aika kääntää uusi lehti Filmirullan
historiassa. Uuden gallerian myötä oli sivujenkin
aika kokea muodonmuutos. Toivotaan, että tämä täyttää kaikki odotukset.
Parhaiten viihdyn raviratojen kupeessa, mutta ajan ja innon salliessa
pistäydyn muuallakin.
Pääasiassa seikkailen Turun lähiympäristössä,
mutta en ole tiiviisti paikkaan sidottu.
Koska kuvaan harrastusmielessä, kuvat ilmestyvät sivuille sitä mukaa
kun muu elämä sen sallii.
Paljon on muuttunut harrastuksen aloittamisesta ja kehitystä jatketaan
innokkaana.
Kaikki kuvani ovat
tekijänoikeuslain alaisia, eikä niitä saa kopioida luvatta!
Otoksiani ei saa laittaa IRC-galleriaan, ii2.orgiin
taikka virtuaalitalleille.
Muut lupakyselyt sähköpostiin, kiitos.
Iloisia hetkiä kuvieni parissa!

Olet kävijä
Päivitykset:
23.5. Turussa ajettujen 14.3. ja 15.5. ravien kuvat lisätty galleriaan.
***
17.4. Jyväskylän poniravien kuvat lisätty galleriaan.
***
14.4. 8.4., 28.3. ja 22.1. Turun ravit lisätty galleriaan.
***
7.4. Taas on ehtinyt vierähtää enemmän aikaa kuin oli tarkoitus. Kausi 2010 on
virallisesti saatu päätökseen ja keskitytään kaikin voimin tähän kauteen.
***
19.1. Suuren Suomalaisen Derbyn loput kuvat saatu lisättyä galleriaan.
***
17.1. Vuosi on ehtinyt jo viime päivityksestä vaihtua - kiitos opintojen.
Kansioihin korjailtu kesällisten varsojen nimiä ja
kokonaan uutena kansiona 28.8. ajetut Turun ravit.
***
28.10. 11.9. pidettyjen Turun gotlanninrussien ja shetlanninponien rotunäyttelyn loput kuvat lisätty galleriaan.
Kansiosta löytyy tunnistamattomia poneja ja kokonaan nimettömänä oleva handler-kansio.
Kuvia saa tunnistella suoraan kuvaan, vieraskirjaan tai sähköpostiin.
Copyright © Renja Ojanperä 2001-2011 |